Kirjan viemää

Title: Kirjan viemää
Author: Silvermoon, eli minä ^^
Rate: 16-18
Pairing: EdxAl
Serie: FullMetal Alchemist
Summary: Kun Al löytää salaperäisen kirjan, mitä siitä seuraakaan. ;)
Warnings: Elricest! Yaoi! Jep, he ovat veljeksiä. Siinäpä varoitusta kerrassaan. Hieman kiroilua, sekä niihin tiettyihin puuhiin perehdytystä Edin tavoin ;D
A/N: KIAH! Mun eka Yaoi/Shonen-Ai sekoilu... :D Okei, vähän ehkä nolottaa pistää tämä, mutta olkaa armollisia ja unohtakaa minun likainen mielikuvitus. | ) En ehtinyt (jaksanut) tarkistaa kirjoitusvirheitä tai editoimaan sen enempiä. Wish u like it ^_^ Anteeksi, vähän OOC.

------------------------

Kuinka paljon oikein kirjoja mahtuikaan yhteen huoneeseen? Sitä eivät pystyneet kaksi pientä lasta käsittämään. Heille se oli suunnaton määrä tietoa, jonka kaikki he halusivat omaistaa. Kymmenet kirjahyllyt satoine kirjoineen olivat siis kuin taivas kahdelle nuorelle alkemistille.

"Nii-san, katso!" huudahti nuorempi kahdesta pojasta, jotka seisoivat tyrmistyneinä löytämässään kirjastohuoneessa. Kuka olisi uskonut, että heidän senseinsä salaisi jotain tällaista talossaan. He olivat vain lähteen tutkimusmatkalle talon tuntemattomimpiin paikkoihin tappaakseen tylsyyttään. Ja mitä he olivatkaan löytäneet. Kumpikaan ei tuntunut pysyvän nahoissaan.

"Nyt me voimme opiskella kaiken tarpeellisen alkemiasta! Ne, Nii-san", Al huudahti ja hypähti tasajalkaa. Hänen isoveljensä katsahti häntä paheksuen.

"Al, ole hiljempaa", hän murahti tietäväisenä. Isovelihän hän kerran oli. "Sensei saattaa kuulla meidät."

Al tiesi, että vanhemman pojan sanoissa oli järkeä. Jos heidän senseinsä saisi heidät kiinni hiippailusta kielletyllä alueella, he kuolisivat ennen kuin ehtisivät edes selittämään. Alphonse nielaisi ja huoli paistoi hänen silmistään.

"Pi-pitäisikö meidän sittenkin jättää kirjat...?" hän kuiskasi ja tarrasi Edin hihaan. Ed tuhahti ja naurahti omahyväisesti.

"Baka! Nytkö rupesit nynnyilemään?" hän kiusasi, sillä tiesi Alin suuttuvan siitä. Hän vain rakasti katsella pikkuveljensä reaktioita. Se oli ehkä julmaa, mutta sitähän varten hän oli olemassa.

"Enhän minä", toinen tiuskaisi oletetulla tavalla. "Mu-mutta..."

Ed huokaisi ja sanoi heikolla äänellä: "Tämä on toki riskialtista..." hetken molemmat värisivät ajatellessaan demonimaista opettajaansa. Nainen ei voinut olla ihminen... se oli varma! Pelkkä ajatuskin sai heidät juoksemaan pakoon kirkuen kuin pikkutytöt.

"Mutta näistä kirjoista voimme saada lisää tietoa, ja sitten voimme palauttaa äidin." Näin Ed valoi luottamusta heihin molempiin ja uutta tuulta uhkuen he astelivat ensimmäisen hyllyn luo.

Melkein jokainen kirjoista koski alkemiaa. Osa niistä oli kirjoitettu englanniksi, osa taas latinaksi, jota kumpikaan veljeksistä ei osannut lukea kunnolla. He toki ymmärsivät hieman ringeistä ja laskelmista, joita kirjan kulmiin oltiin piirretty käsin, mutta sen enempää he eivät saaneet selville. Tämä alkemia oli hyvin hankalaa ja kehittynyttä.

"Ne, Nii-san", Al sanoi viimein, kun he olivat tutkineet kirjoja puolituntia. "En ole oikein varma näistä. Katso nyt tätäkin." Sitten hän osoitti kuvaa alastomasta miehestä, jolta oli vedetty jalat irti muusta vartalosta ja asetettu ringin keskelle. "Eikö tämä näytä vähän... vaaralliselta?"

Ed olisi mielellään ollut tässä tilanteessa nyt se rohkeampi, mutta ei itsekään pystynyt estämään väristystä kulkemasta selkäpiitään pitkin. Kuvassa ja tekstissä tosiaan oli jotain karmivaa. He menivät kovin vaarallisilla alueilla nyt... mutta miksi edes heidän senseillään oli tällaisia kirjoja?

"Pe-pelkuriko olet?" Ed naurahti hermostuneesti. "Yosh, me voimmekin lähteä jo, jos sinua pelottaa n-noin."

Sitten hän nousi laittamaan kirjoja takaisin paikoilleen. Al katseli häntä hieman huvittuneena taaempana. Hän yritti peittää naurahdustaan kädellään katsellessaan veljensä kamppailua liian korkean kirjahyllyn kanssa. Suloista, hän ajatteli hiljaa mielessään.

"Äh... miksei... tä-mä... tyh-mä-kir-ja-me-ne..." poika astui seuraavalle hyllylle, mutta ei valitettavasti pystynyt pitämään tasapainoaan. Irtonainen kirja hänen jalkansa alla keikahti liian kapealta hyllyltä pois, saaden varomattoman pojan lentämään selälleen liuta kirjoja perässään.

"Ni-Nii-san!" Al huudahti ja riensi valittelevan veljensä luo.

"Ite-te-te..." hän vaikeroi ja paiskoi päälleensä pudonneita kirjoja pois yksi kerrallaan. Hän manasi äänekkäästi kuinka surkeita kirjat nykyään olivatkaan ja kuinka hyllytkin olivat nyt syy hänen putomaiselleen. Al ei enää pystynyt pidättelemään itseään vaan ratkesi lämpimään nauruun katsellessaan isoveljeään, jonka hermot olivat aina vain yhtä heikot.

"Mi-mitä naurat siinä!" Ed huudahti ja unohti jo vallan heidän tarkoituksensa olla hiljaa. "Ole hiljaa!"

Al nauroi vain ja halasi punastelevaa veljeään. "Nii-san on vain niin söpö", hän kujersi eikä suostunut irrottamaan otettaan pojan vastusteluista huolimatta.

"U-Urusee!" Ed vaikersi ja sätki kuin käärme. Hän oli tulipunainen kasvoistaan vaikka samalla oli varsin tietoinen veljensä pehmeiden hiuksien kutittavan hänen kasvojaan, ja sen omenan ja vaniljan tuoksusta jonka tunsi nenänsä alla. Miksi Alin pitikin tuoksua niin hyvältä?

"No-no niin!" Ed sai itsestään otteen ja työnsi nuoremman hellästi pois kimpustaan. "Nyt riittää."

"Miksi?" Al kysyi ja katsoi viattomasti veljeään. Ed vain muuttui vaikeammaksi ja katsoi pois mahdollisimman tarkasti.

"Koska se on noloa, hitto vie!" hän ärähti ja kuuli Alin hymähtävän tietävästi. Se ärsytti häntä ihan vietävästi. Nimittäin se, että hänen oma pikkuveljensä, aivan niin PIKKUveljensä, sai hänet näin hämmentyneeksi ja levottomaksi. Miksi jokainen hänen veljensä liike ja jokainen naurahdus sai hänet punastumaan, ja miksi jokainen kosketus sätkähtämään paikoiltaan. Se oli niin hiton ärsyttävää...

"Häivytään täältä, ennen kuin sensei tulee", nuori alkemisti määräsi ja nousi.

"Haaai!" Al vastasi ja nousi myöskin puiselta lattialta. Kun Ed oli jo portaiden luona, joita alas he olivat kirjastohuoneeseen tulleet, hän huomasi Alin seisovan yhä samassa paikassa tuijottaen jotain kirjaa kiinnostuneena.

"Al, mitä teet?" hän kysyi kärsimättömästi ja vilkuili ovea tulijoiden varalta. Hän ei tosiaan halunnut selitellä naiselle tätä sotkua... "Minä menen jo!"

"Ah, odota, Nii-san!"

He kävelivät yhdessä ripein askelin mahdollisimman kauas rikopaikalta, ja uskalsivat huokaista helpotuksesta vasta kun olivat lähellä huonettaan.

"Jes! Tehtävä suoritettu!" Ed iloisti ja löi nyrkkiään ilmaan. Al ei ollut huomaavinankaan ja se kun vasta vanhempaa ärsyttikin. Hänen pikkuveljensä pitäisi olla täysin hänen lumoissaan, eikä toisin päin. Ei se voinut olla niin, että hän olisi nuoremman lumoissa. Ajatuskin pelotti häntä, kun hän katseli toisen pojan punastelevan ja lukevan keskittyneesti käsissään olevaa kirjaa. Ja mikä kirja tuo nyt sitten taas oli?

"Al?"

Poika ei vastannut. Muuttui vain syvemmän punaiseksi, mitä useammin hän sivua käänsi.

"Al? Vastaa, Al."

Ei vastausta. Al ähkäisi ja yllättäen piteli nenästään kiinni, kuin se putoaisi pois. Mitä hittoa hän oikein teki?

"AL!" Ed karjaisi ärtyneenä. Hän ei pitänyt syrjimisen tunteesta. Ei sitten ollenkaan. Hänet piti huomata! Varsinkin Alin.

Mutta onneksi tällä kertaa pikkuinen poika kuuli kutsun ja katsahti veljeään omituisen näköisenä. Nyt Ediä tosiaan alkoi huolettaa.

"Hei, oletko elossa? Mikä kirja tuo edes on? Anna tänne."

"Nii-san, älä!"

Mutta Al oli myöhässä. Ed oli jo napannut kirjan toisen käsistä ja katsahti ensimmäistä sivua. Al katsoi veljensä reaktiota varautuneena, kun tämä tuijotti herkeämättä samaa sivua varmaan viisi minuuttia. Sitten alkoi tapahtua. Ensin Edin nenästä ryöpsäthi verisade. Sitten tämä muuttui kauttaaltaan karmiinin punaiseksi. Noin minuutti myöhemmin seurasi käsittämätön änkytys.

"Mi-mi-mi-mitä-tä... he-helkat-tia t-t-tämä o-o-on-n?!" kuului pojan suusta ja toinen yritti parhaansa mukaan pysyä perässä. Kirja putosi kolisten lattialle ja jäi siihen ylösalaisin jotta kannesta pystyi lukemaan 'Seksin alkeet'. 

"Mitä he-helvettiä tuo o-oli, A-Al?" Ed änkytti yhä, mutta paljon selkeämmin nyt. Toinen veljeksistä naurahti vaivaantuneena ja levitti käsiään tietämättömänä.

"Saa... ajattelin jospa Nii-san tietäisi", hän totesi viattomalla äänellä ja alkoi selittämään kirjan alkuperää. "Löysin sen lattialta sensein kirjastosta sen jälkeen, kun olit pudonnut hyllyltä. Luin otsikon ja aloin miettimään mikä se 'seksi' oikein on. Olisin selannut silloin paremmin, mutta kun Nii-sanilla oli niin kova kiire. Ja - ja sitten nä-näin se-sen naisen ja... m-miehen..."

Ja lopun he jo tiesivätkin. Kirjan kuvat ja tekstit olivat olleet hieman liikaa viattomille pojille, joten he saivat kärsiä yllättävästä verenhukasta.

Kun hiljaisuus oli kestänyt piinaavaan kauan, kysyi Al lopulta: "Tiedätkö sinä, mitä tuo oli?"

Ed punastui ja manasi pikkuveljensä tietämättömyyttä. Kuinka noloa asiaa hän edes kysyi! Pojalla ei ollut tietoakaan, mitä sai Edin päässä liikkumaan. Sillä totta kai Ed tiesi, mistä oli kyse. Olihan hän sentään vanhempi... mutta...

"Ne, Nii-san?" Al kysyi kärsimättömänä.

"O-ole hiljaa siinä!" Ed komensi ja seisoi kädet nyrkissä. Kirjan kuvat eivät jättäneet häntä rauhaan millään ja mikä pahempaa, pian hänen päässään alkoi henkilötkin vaihtua. Miehen paikalla oli hän itse ja naisen...
Edin ajatukset onneksi keskeytyivät hetkeksi, kun käytävän toisesta päästä kuului tuttuakin tutumpi vihainen ärjähdys. "Oooooi! Mitä te kakarat siellä kuiskailette kuin salaliittolaiset? Ja missä olette olleet!? Teidän täytyy olla silloin paikalla kun minä niin haluan! Onko selvä?!"

Ed ja Al molemmat värähtivät tuntiessaan tappavan auran lähestyvät. Voi paska, heidän molempien mielessä kävi, sensei!

Hädissään Ed nappasi kirjan lattialta ja piilotti sen selkänsä taakse piiloon. Mutta hän oli aivan liian pieni piilottaakseen suuren kirjan ja siksipä hänen selkänsä takaa kurkistikin kaksi valkoista kulmaa.

Suuri demoninainen asteli heidän eteensä silmät kiiltäen kuin saalistajalla. Pojat arvasivat hänen tulleen raa'an, nuoren lihan perään. Kuului vain kaksi 'klup' ääntä.

"Ja mitenköhän ajattelitte maksaa lakkoilusta, häh!?"

"Go-gomenasaiiii..." kaksi oppilasta vaikersi ja kumarteli suuren jumalansa edessä. Valitettavasti juuri silloin sensein haukansilmät lukitsivat epäilyttävän kohteen näkökentästään.

"Mikä tuo kirja on, Ed?" nainen kysyi. Kumpikin poika punehtui ja selvä pelko kiilui heidän silmistää.

"E-ei mikään, sensei", Ed takelteli ja yritti piilottaa paremmin kirjaa. Mutta liian myöhään. Sensei oli jo napannut opuksen pojalta ja jokainen jäi jähmettyneenä odottamaan räjähdystä.

Nainen luki kirjan otsikon. Olisi vähättelyä sanoa, että sensei oli raivoissaan. Oikeastaan sitä ei edes voinut sanoa raivoksi. Sille ei enää ollut edes adjektiivia. Nainen riehui kuin hirmumyrsky ja rankaisi kahta pikkupervoa hakkaamalla heidät lysyyn kirjalla. Molemmat saivat kiellon lähteä enää vaeltelemaan ja he joutuivat siivoamaan sotkun, jonka Edin horjahdus oli aiheuttanut. Al kirosi heidän huonoa tuuriaan ja Ed kirosi Alia. Pitikö sen taas sekaantua kaikkeen? Eikö se vain olisi voinut olla koskematta siihen kirjaan, jos ei kerran tiedä mistä oli kyse.

Oli jo myöhä, kun he viimein saivat rangaistuksensa suoritettua ja sensei oli päästänyt heidät nukkumaan ilman iltapalaa. Ed huokaisi kun kaatui sängylleen. Hänen jokaista raajaansa kolotti, mutta se oli kokonaan Alin syytä. Oli hänen vikansa, että he olivat ongelmissa. Vaikka Edhän se oli ollut, joka oli ehdottanut tutkimusmatkaa... ehkä nuorempi olisi siis ollut hänen vastullaan. Ehkä hänen olisi pitänyt olla lapsenvahti.

"ÄÄÄH!" Ed karjaisi ja sai jälleen senseinsä huutamaan ja käskemään vaikenemaan. "Ei minun pitäisi olla sinun lapsenvahtisi", hän jatkoi hiljempaa ja narskautti katkerasti hampaitaan surulliselle veljelleen.

"A-anteeksi, Nii-san... minä vain halusin tietää mistä se kirja kertoi... ehkä jotain uutta alkemiaa, johon tarvittiin ihmisruumiita?" poika ehdotti ja sai jälleen toisen punastumaan häpeästä.

"Ei, baka! Luojan tähden kuunetele nyt, ennen kuin teet taas jotain tyhmää!" Ed läksytti ja käski pelkällä käsiliikkeellä Alin istua hänen sängylleen. "Minä kerron sinulle jotain..."

"Ai, seksistä?" Al kysyi jälleen lammasmaisesti. Ed kirskautteli hampaitaan turhautuneena. Miksi hänen pikkuveljensä piti olla NÄIN nolo? Ei se ollut reilua!

"Juuri niin! Kuuntele..." sitten hän kröhäisi kurkkuaan ja varmisti vielä, ettei kukaan muu kuullut. "Si-siinä nainen ja mies... ha-halaa toisiaan i-i-ilman vaatteita ja... ja pussailee." Sitten hän piti dramaattisen hiljaisuuden, samalla kuin itse yritti peitellä innostustaan. Jokin tuntui oudolta hänen vatsassaan.

"Ja?" Al kysyi ja kallisti päätään. "Tuonhan niistä kuvista jo saikin selville."

Edin hetki valokeilassa oli mennyt taas mönkään. "Urusee! Kuuntele loppuun, baka! Eli... siinä ei ole kaikki."
Hän lopetti taas ja katsoi veljeään, jonka silmät säteilivät uteliaisuudesta. Hän virnisti hivenen ja oli valmis kertomaan järkyttävimmän kohdan. "Sillä tavoin aikuiset te-tekee... lapsia." Viimeisen sanan hän kuiskasi ja jätti jälkeensä järkyttyneen hiljaisuuden. Al punehtui hivenen.

"Si-siis lapset syntyvät halailemalla ja puissailemalla?"

"Mmm." Ed nyökkäsi myöntämisen merkiksi.

"Ja aikuiset tekevät niin?"

"Mmm."

"Ja sitten syntyy lapsi?"

"Mmm."

"Joten... minä ja Nii-sankin voitaisiin kokeilla?"

"Mmm... hei hetki ny-!"

Mutta Edin keskeytti pehmeät huulet, jotka painautuivat hänen omiaan vasten. Suudelma ei ollut kummoinen, mutta se pelkästään sai Edin haukkomaan henkeä. Al irrottautui nopeasti. Hiljaisuus täytti jälleen huoneen. Ed tuhahti.

"Tuo oli surkea", hän sanoi ja sai Alin pään nuupahtamaan.

"O-oliko?" Poika näytti niin surkealta, että Ed rupesi säälimään häntä. Oikeastaan se, että suudelma ei ollut ollut kummoinenkaan, ei haitannut poikaa. Jo se pelkästään oli saanut Edin veren kuohumaan ja sydämen hakkaamaan kymmenen kertaa nopeammin. Hän kirosi itseään. Miksi hänen veljensä vaikutti häneen noin?
Ed teki nopeasti päätöksensä. Hän ei vain halunnut nähdä masentunutta Alia. "No okei, okei", hän sanoi kuin antautuen. Niin kuin muka muuta vaihtoehtoa ei olisi ollut. Oikeastaan hän oli innoisaan... "Minä opetan sinulle oikean suutelu tavan."

Alin ilme kirkastui sillä sekunnilla, kun hänen isoveljensä yritti päteä. Kädet hikoillen ja täristen hän nappasi kiinni molemmin puolin Alin kasvoista ja tuijotti täsmälleen samanvärisiin silmiin kuin hänelläkin oli. Hänen hengityksensä kiihtyi ja hän tunsi omituista lentelyä vatsassaan. Yllättäen hänestä tuntui, että hän ei pystyisi enää lopettamaan, jos nyt suutelisi Alia. Että hän ei voisi enää päästää irti, hillitä itseään. Tunne oli viettelevä, mutta samalla pelottava. Mitä hän tekisi?

Mutta ei hän enää voinut perääntyä, eihän? Al odotti niin innoisaan oppivansa suutelemaan. Miten hän voisi pettää pikkuveljensä odotukset? Vaikka ne saattaisivatkin olla kohtalokkaita hänelle...

Yllättäen Ed tunsi housuissaan jotain outoa. Likaisia mielikuvia syntyi hänen mieleensä pelkästään  katsoessaan veljeään. Ja se... tuntui oikealta. Hän halusi sitä. Halusi niin. Tunsi sellaista himoa, joka värisytti koko ruumista.

Hitaasti hän painoi pienen, yksinkertaisen suudelman toisen pojan huulille ja vetäytyi pois.

"No... tuo nyt oli vieläkin surkemapi", Al totesi.

"Ole nyt hiljaa!" Ed murahti. "Minä vain lämmittelin."

Oikeastaan poika oli ruvennut tuntemaan epävarmuutta, mutta ei enää voisi nynnyillä. Oli aika toimia. Ed nojautui uudestaan Alia kohti ja tunsi kuinka tämän pehmeä hengitys kutitti lempeästi hänen kasvojaan. Kylmät väreet kulkeutuivat alas selkää.

Poika painoi huulensa nyt kiivaamin toisen huulia vasten ja tunsi kuinka hänen päässään alkoi huimata. Huumaava tuoksu sekoitti hänen jokaisen aistinsa ja Alin maku  hänen suussaan... se oli viedä tajun.
Ed työntyi yhä kovemmin toista kohti ja kuuli kuinka Al ynähti ja yritti saada henkeä. Hän avasikin suunsa puhuakseen. "Nii...san..." Al huokaisi heikosti. Ed käytti tilaisuuden hyväkseen ja työnsi kielensä pojan suuhun. Hän liikutteli sitä toisen kieltä vasten, tunsi uskomatonta halua. Se raastoi hänen koko ruumistaan. Se tärisytti häntä, se sai hänet hikoilemaan, sai hänen päänsä tyhjäksi... Hän syvensi suudelmaa hetken mielijohteesta ja tajusi alitajuisesti, ettei pystynyt enää lopettamaan. Kuten oli pelännytkin.

Ed päästi heikon voihkaisun, kun Al suuteli viimein takaisin. Yläkerrasta kuuluva kuorsaus hiljeni hänen korvissaan, sängyn pehmeys ei enää tuntunut hänen jaloissaan. Enää ei ollut kuin hän ja Al. Niin väärältä kuin se tuntuikin suudella omaa veljeä, niin silti se oli jotakin niin kiihottavaa. Sillä hetkellä Ed tajusi kuinka paljon rakastikaan Alia. Al oli hänelle kaikki, Al oli hänen ainoa perheensä, Al oli ainoa, jolle antaisi koko elämänsä... Al oli siinä.

Kun he viimein irrottautuivat huohottaen, kummankaan päässä ei liikkunut muuta kuin muisto toisen kiihkeistä huulista ja halu saada tuntea niiden lämpö vielä kerran. Kerran hipaistuaan Alin huulia, Ed perääntyi taas kauemmas ja jäi tuijottamaan punaista veljeään. Pieni hymy karehti hänen huulillaan ja katse oli suunnattu suoran toisen meripihkan värisiin silmiin.

Al naurahti. Ed kohotti kulmiaan kysyvästi ja odotti, kunnes toinen sai koottua itsensä. Sitten poika kalpeni. Pieni kauhun pilkahdus välähti hänen silmissään, kun tämä katsoi nopeasti pois isoveljestään. Ed hätkähti. Oliko se noin kamalaa? Oliko hän epäonnistunut? Eikö hän ollut pystynyt miellyttämään rakasta veljeään?

"Al?" Ed kysyi ja tarttui pojan käteen. Viimeiseksi mainittu värähti ja katsoi suurilla silmillään Ediä, kuin apua hakien.

"Ni-nii-san?" hän inahti ja Ed halasi häntä huolissaan. Jokin oli pahasti vialla...

"Nii-san... minua mietityttää..." hän aloitti ja Ed tunsi hänen ruumiinsa jännittyvän sylissään. "O-olenko minä nyt sitten raskaana?"

"..."

"..."

"BAKA!" Ed karjaisi niin lujaa kuin pystyi ja sai nuoremman hätkähtämään. Poika tajusi vasta liian myöhään virheensä, kun yläkerran kuorsaukset loppuivat kuin seinään ja tömisevät askeleet kaikuivat rappukäytävältä.

"JA NYT NUKKUMAAAAAN!" ärjähdys kaikui ja luultavasti ulottui maailman laidalle saakka.

"HAAAIIII!!" kaksi veljestä kiljahti ja he painuivat suoraa päätä vuoteisiinsa. Kun hiljaisuus oli jälleen saapunut taloon, Ed soi itselleen tilaisuuden katsella jo unessa olevaa pikkuveljeään. Hän hymähti huvittuneena. Ehkä hän sittenkin oli kypsempi kuin veljensä. Ajatus piristi häntä todella. Kuten myös huulilla viipyvä sykkivä tunne.

"Olenko minä nyt raskaana?"

Poika kähähti ja yritti pidätellä nauruaan. Ehkäpä hän ei kertoisikaan Alille miten asiat olivat... ainakaan vielä.