Kesäyön tuoksu

Name: Kesäyön tuoksu
Author: Moony (95silvermoon)
Genre: drama (kai?)
Summary: Kun nuori tarvitsee vapautensa vanhemmiltaan, mitä tapahtuu. Miltä se tuntuu?
A/N: Tämä on sitten jo parivuotta vanha kirjoitus, päätin vain, että se olisi hyvä avaus tälle blogille. Kirjoitin joskus koulun kirjallisuuden lyhytkurssilla, jossa aiheena oli tunteet. Nykyään tosin häpeän vähän tätä teksitä...

-------------

En olisi ikinä uskonut sen olevan näin ihanaa! Mutta se oli, ehkä jopa mahtavampaa kuin olin kuvitellut. En kadu enää yhtään, tekoani. Minua ei enää pelottanut edes vanhempieni rangaistus, jonka saisin, kun he saisivat minut kiinni. Mitä sitten? Tänään oli tänään ja huomenna olisi huomenna. Sitä ei olisi järkeä miettiä nyt.

Oli ihanaa tuntea pieni tuulenvire kasvoillani ja sen tuoma alkukesän tuoksu nenässäni. Se sai vakuuttuneeksi minut teostani. Sai minut rakastamaan vapautta, vaikka tuhannet kiireiset perhoset tuntuivat lentelevän vatsassani ilman päämäärää. Ei ehkä ollut järkevää karata, mutta minut se sai kuohumaan intoa ja jännitystä. Koskaan ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Aina oli pelko kiinni jäämisestä, aina takaisin tarkkailun alle joutumisesta. Tämä oli kuin seikkailu - parempaa kuin seikkailu! Se oli elämää.

Olin juossut jo muutaman metrin ja kotitaloni jäi yhä kauemmas. Farkut eivät kyllä olleet kovinkaan hyvät housut juoksemiseen, tennaritkin hiersivät jalkojani. Mutta mitä järkeä olisi ollut karata bileisiin räsyisissä verkkareissa ja lenkkareissa? Minut naurettaisiin takuuvarmasti pihalle.

Äiti oli ollut täysin väärässä ajatellessaan pystyvänsä estää minua menemästä juhliin. Olin kyllä luvannut hänelle tulla ajoissa kotiin ja olla vielä ihan selvänäkin koko illan. Minua ei edes kiinnostanut ryypiskeleminen. Ei sitten pätkääkään! Mutta hän ei uskonut. Eikä isäkään ollut kovin innoissaan kuullessaan minun ideasta lähteä juhlimaan. Minua ärsytti, oliko niin kamalan vaikeaa uskoa omaan tyttäreensä? En ollut koskaan valehdellut tai mitään, mutta silti en saanut mennä! Tämä karkaaminen olkoon siis kosto siitä.

Minusta yhä valoisien katujen juoksemisessa kesäyönä oli jotain mahtavaa ja unohtumatonta. Fantastista. Tuntui kuin olisin voinut osata lentää. Mutta asfaltti kuului yhä kopisevan jalkojeni alla, se ei kuitenkaan haitannut. Minulle riitti, että sain nauraa sydämeni kyllyydestä.

En minä ennen ole ollut näin holtiton lapsi, enkä tiedäkkään mikä minuun oikein iski, kun päätin hypätä ikkunasta ja hiippailla pihan läpi tielle. Äiti ja isä tulevat varmasti olemaan hulluina pelosta, kun huomaavat minun kadonneen huoneestani. Hetkeen he eivät kuitenkaan sinne menisi. He lultavasti luulevat vieläkin, että murjotan sängyssäni musiikin pauhatessa taustalla liian monen desibelin voimalla.  Pieni omatunnon pistos  tuntui rinnassani, mutta yritin unohtaa sen.

Jos pitäisin tänäyönä hauskaa kavereiden kanssa, ajattelin huumaantuneena. Minua hengästytti jo vähän ja kylkeäni pisti juoksusuoritukseni vuoksi ja päätin kävellä loppumatkan kaverini talolle. Eivät he minua enää kiinni saisi. Luultavasti hakevat minut pois autolla kiehuen raivosta, sanotaan siinä puolenyön maissa.

Mutta siihen asti aikoisin tanssia ja jutella. Ei se tarvitsisi muuta, minä viihdyin bileissä ihan niinkin. Aika tyhmää, kun vanhukset eivät uskoneet minua. Tänäyönä kuitenkin unohdan kaiken ikävän ja annan sydämeni viedä minut sinne minne se tahtoo.